Stella ei ole oikein vielä osannut päättää missä pentujaan mieluiten hoitaisi. Kaikki paikat on jo koluttu läpi ja testattu pentujen kanssa. Päädyimme eilen siihen että mamma lukittiin pentuinensa kylpyhuoneeseen useiden pesien kanssa. Siellä saa sitten rauhassa kannella kakaroitaan lämpimällä lattialla. Saunahan se olisi mieluisin paikka, mutta kumminkin sen verran vaarallinen että se on tällähetkellä suljettu osasto!

Stella ei halua laskea meitä silmistään hetkeksikään vaan vieressä pitäisi olla koko ajan. Viimeyö sitten menikin nukkuessa kylpyhuoneen lattialla pesän edessä,  aamulla vaihdettiin Mikan kanssa osia ja minäkin pääsin hetkeksi sänkyyn nukkumaan.

Huono puoli tässä muuttoinnostuksessa ja meidän perässä juoksemisessa on se että Stella ei malta asettua pesään oikein kunnolla ja pennut eivät kerkeä imemään tarpeeksi. Painot olivat kahdella pennulla laskeneet, kahdella pysynyt samassa ja yhdellä vain päässyt nousemaan (Vanilla). Tänään ovatkin sitten saaneet lisänä vähän vastiketta ja minä olen istunut pesän vieressä kuin tatti, että Stella malttaa pötkötellä pesässä ja penskojen oma maitobaari saadaan taas kunnolla auki! :) Maitoa Stellalla kyllä on! Imu pienillä on mahtava... syssi tyttökin roikkui ainakin metrin matkaa nisässä kiinni Stellan kävellessä eteenpäin... Se olisi pitänyt saada filmille!

Kamerasta on akku loppu, eli kunhan löydetään laturi (muuton yhteydessä olen näköjään sillekkin keksinyt hirmuisen hyvän paikan, vielä kun muistaisi että minne sen työnsin...) niin saan otettua lisää kuvia ipanoista. Virkeitä kakaroita ovat kyllä!